maanantai 2. syyskuuta 2013

Lapselle vai aikuiselle?









Réka Király: Pieni suuri tarina huomisesta. 25 sivua. WSOY 2013.

Ville Hytönen: Hipinäaasi apinahiisi. Kuvittanut Matti Pikkujämsä. 32 sivua. Tammi 2013.





Näiden kahden uuden kotimaisen kuvakirjan äärellä tulee aprikoineeksi, onko
tässä lastenkirjakuvituksen retrobuumissa jo menty äärimmäisyyksiin ja hulahtaako lapsi kuvakirjan vastaanottajana jo niin sanotusti pesuveden mukana?

Suuret kirkkaat retroväritetyt pinnat ja tyylitellyt hahmot ovat vallanneet 2000-luvun kuvakirjat. Selkeä esittävyys jää jo lähes kokonaan sisustuksessa ja väripinnoissa suositun retrotyylin jalkoihin. 

Kuinka paljon enää muistetaan huomioida pientä lasta kuvan hahmottajana ja tulkitsijana?

Tietokonetta käytetään avuksi kuvituksen eri vaiheissa ja tuloksena on enemmän tai vähemmän lituska pinta, tavaramerkki sekin sinänsä, mutta kuvaan ei enää pääse ”sisälle” ja kuvan lumo jää siten – minun mielestäni – aiempaa vähäisemmäksi.

Unkarilaissyntyinen, nyttemmin Suomessa asuva ja työskentelevä  Reká Király  (Otava) debytoi viime vuonna yhdessä Marika Maijalan kanssa tehdyllä kuvakirjalla Lunta sataa, Lupo.



Pöllö, hiiri ja siili ovat kaikki vähän hukassa aikakäsitteiden suhteen. Hämmennystä ilmaisevat isot ympyriäiset silmät. Réka Királyn kuvitusta kuvakirjaan Pieni suuri tarina huomisesta, WSOY 2013.


Reká Királyn ensimmäinen kokonaan oma kuvakirja Pieni suuri tarina huomisesta on filosofinen pikkulasten kuvakirja, jonka tavoite lienee pedagoginen opettaessaan – vähän huljuvasti – aikakäsitteitä eilen, tänään, huomenna. 

Kiitosta ansaitsee kuvakirjan nasevan lyhyt teksti, mutta kun siinäkään ei juonen tasolla ole päätä eikä häntää, luku- ja katselukokemus jää vähän vajaaksi.  

Tarina on nonsensemaisen absurdia eläinten tajunnanvirtaa:

Pöllöllä on kumma kysymys: – Mitä HUOMENNA oikein tarkoittaa? Se kakistelee. 
– Minäpä tiedän! Hiiri sanoo. 
– Ja siksi minun pitää nyt lähteä! HUOMENNA on HUOMENNA, joten mustikat on poimittava tänään 
Ja niin se kiirehtii pois.


Retrohenkisessä kuvituksessa jäniskin voi olla kirkkaan keltainen. Värikylläisyys ja tyylitellyt muodot menevät usein realistisen esittävyyden edelle. Réka Királyn kuvitusta kuvakirjaan Pieni suuri tarina huomisesta, WSOY 2013. 

Kuvituksessa on möhkälemäisiä tyyliteltyjä eläinhahmoja, joilla on korostetun isot, mustavalkoiset silmät. Taustamiljöön detaljit ovat terävästi leikattuja muotoja ja väripintoja. Väreinä dominoivat tumma violetti, keltainen, siniharmaa, oranssi ja keltainen.

Ville Hytösen viimevuotinen debyytti Taatelikujan salaperäinen pisteli (Tammi, kuv. Krista Partti) leikitteli kielellä ja samaa ideaa jatkaa jo nimessään Hipinäaasi apinahiisi.  

Miedosti opettavaisessa tarinassa korostuu suvaitsevaisuus: marsu, giraffi, huulikala, haisusiili, jääkettu ja villakarhu pilkkaavat kukin vuorollaan ”keuhkorikkoista” aasia, joka hengittää vain pihisten:



Päivä oli ollut pitkä ja masentava, mutta vihdon pieni aasi löysi sopivan pienen ja rauhaisan paikan hernepuun oksien suojista. Aurinko lämmitti pientä kiveä, jolle aasi kiipesi istumaan. 
”Eikö koko metsässä ole ketään, joka pitäisi minusta? Olenko aina pieni onneton Hipinäaasi?” mietti aasi ja painoi päänsä hernepuuhun vähän itkeäkseen. 

Kaksi syrjään sysättyä kohtalotoveria voimaantuvat toistensa kohtaamisesta. Matti Pikkujämsän kuvitusta Ville Hytösen kuvakirjaan Hipinäaasi apinahiisi, Tammi 2013.

Puun katveesta löytyy toinen yhtä yksinäinen ja nurkkaan niin ikään kiusaamisella ajettu Apinahiisi. Yhdessä eläimet voimaantuvat  ja kääntävät erityispiirteensä vahvuudeksi. Sovittavassa loppuratkaisussa kaikki metsän eläimet tanssivat riehakkaina ja entinen kiusanteko näyttää olevan haalea muisto vain.

Pikkujämsä on ollut viime vuosina tavattoman tuottelias kuvittaja: hän on kuvittanut useampia lastenruno- ja  satukokoelmia sekä Anna-Mari Kaskisen Tuulihattu-tarinoita. Hänen kuvituksiaan näkyy taajaan myös aikakauslehdissä ja mm. Helsingin Sanomissa. 

Hipinäaasi apinahiisi on ensimmäinen Pikkujämsän varsinainen kuvakirjakuvitus. Hänen eläinhahmonsa ovat rouheampia kuin Királyn, ja siten myös hitusen sympaattisempi  ja eloisampia eli sanalla sanoen helpompia lapsen samastua.


Matti Pikkujämsä loihtii syksyisen ruskametsän täyteen loistoonsa. Pikkujämsän kuvitusta Ville Hytösen kuvakirjaan Hipinäaasi apinahiisi, Tammi 2013.



Pikkujämsän kuvitus rytmittyy myös erilaisilla taittoaukeamilla: välillä hän tekee äärimmilleen vietyä koristeellista ornamentiikkaa ja toisinaan hän taas rauhoittaa katseen niukalla värikkäällä raapepinnalla. 

Aasin melankolisessa olemuksessa on jotain määrittelemättömällä tavalla venäläistä –  johtuneeko vaikutelma silmälaseista vai hiukan nuopeasta olemuksesta?


Tässä yhteydessä muistutan vielä tämän viikon torstaina Tampereella alkavasta Lastenkirjainstituutin järjestämästä Studia generalia -luentosarjasta Miten kuvitukseni ovat syntyneet.

Luentosarja järjestetään yhteistyössä Tampereen yliopiston kirjallisuustieteen tutkinto-ohjelman kanssa Tampereen yliopiston luentosalissa Pinni B1097 torstaisin 3. lokakuuta asti klo 18 – 20. Luentosarja on kaikille avoin. 

Ensimmäisenä kuvittajakaksikkona kuvituksistaan kertovat Mauri Kunnas ja Markus Majaluoma. Kunnasta haastattelee Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Maria Ihonen.   
















8 kommenttia:

Liina kirjoitti...

Mä itse asiassa vältän tällaisten hyvin retrokuvitettujen kirjojen lukemista lapselleni. Koen masentavaksi sen, että tämän tyyppisissä kirjoissa kuvasta ei ole helppo aikuisenkaan päätellä, mikä elukka saattaisi olla kyseessä - enkä silloin tiedä, mitä kirjasta saa ihminen, joka vasta yrittää jäsentää maailmaa, ymmärtää hirven erityispiirteet ilvekseen verrattuna ja niin edelleen.

bleue kirjoitti...

Erittäin hyvä, kun otit asian täällä puheeksi. Mietin itse ihan samaa Lunta sataa Lupo! kirjan kohdalla blogissani viime marraskuussa. Varsin "sisustuksellisen kaunis" kirja ei aluksi napannut esikoiselleni ja minulle ollenkaan mutta todettakoon, että jälkeenpäin lapseni innostui kirjasta erilailla. Hauska päästä jossakin vaiheessa lukemaan myös tämä uusi kirja, kuinka me sen nyt koemme (varsinkin kasvanut esikoiseni).

Itse olen miettinyt useankin lastenkirjan kohdalla kirjan kuvien ja tekstin epäsuhdetta. Välillä jää varsin epäselväksi minkä ikäiselle lukijalle kirja on suunnattu. Teksti voi olla yksinkertaista, kuin ensikuulijalle suunnattua höpötystä (ja samaan aikaan silti tarina on kokonaisuudessaan aivan liian pitkä), mutta kuvat ovat selvästi kognitiivisesti vaativampia. Ja vauvojen katselukirjoissa toisinpäin (tämä on varsin yleistä).

Siksipä on ilo löytää lastenkirjoja, joissa on selkeä tasapaino tekstin ja kuvituksen välillä ja kokonaisuudesta henkii tekijöiden tietämys lapsen kehityksestä kirjan teon taustalla- mutta kuitenkin niin, että aito saduntaika kirjassa säilyy. Varsin vaikea tehtävä. Taitavin lastenkirja taas tavoittaa useat lukijat vauvasta vaariin :).

Vau, mitkä luennot taitavilta lastenkirjailijoilta, onpa harmi, etten pääse paikalle.

Liinalta hyvä kommentti yllä, juuri näin. Kun lapsi on vasta opettelemassa peruskäsitteitä, epäselkeys kuvissa ja hahmoissa tuntuu varsin oudolle. Ensisanakirjoissakin kuvitusten kirjo on varsin laaja. Valokuvalliset (ja realistiset piirrokset) ovatkin mielestäni lähes kaikkein parhaimpia ja niitä tuntuvat lapsenikin suosivan.

Arja-täti kirjoitti...

Näitä lapsille vai aikuisille -kirjoja tulee nykyään lisää ja lisää. Kuvakirjoissa ne nyt vielä menee, mutta kun romskuissakin saa miettiä, kenelle oikein tarkoitettu niin kyllä siinä hiukan on vinkkarikin pulassa. Tai ei ole, jätän vinkkaamatta.

Rouva Huu kirjoitti...


Kiitos Liinalle ja Bleuelle suoraan lastenhuoneen ytimestä tulleista kommenteista.

-- ja Arja-tädille vinkkarinäkökulmasta. Nähdään huomenna Keravalla!

Pikku Pia kirjoitti...

Jotkin retrotyyliset, sinänsä tyylikkäät ja tarkkaa kompositiota ynnä väri- & muotosilmää vaativat lastenkirjakuvitukset ovat kuin suoraa design-astioiden tai tekstiilikuosien grafiikkaa. Koetetaanko näin yhdistää kirjan maailmaa mahd. kotoa löytyvien arkikapineiden kuvastoon? Pulpahtaapa mieleen päivityksen/kirja-arvion sekä kommentit juuri lukeneena...
Kun itse on toinen jalka realismissa - kiitos piiros-&valokuvarikkaan nuoruuden - ja toinen, öh, pilvissä, se mielikuvitusmaailmanikin vaatii perustakseen rehellistä yhdennäköisyyttä todellisuuteen aimo lorauksin. Toivonpa, että tämä simppeli-litteäkin on vain yksi ohimenevä trendi taidehistoriassa (kuten aikanaan vaikkapa barokin yltäkylläiset kiehkurat) ;O

Rouva Huu kirjoitti...

Kiitos Pikku-Pialle tuumailuista.

Bratislavan biennalessa on valittu jälleen kärkikuvituksia: ks. www.bibiana.sk. Niiden perusteella tekisi mieli väittää, että yksinkertaistaminen, muodon ja värien tasolla, olisi taas tulossa enemmän muotiin.

Täytyy kuitenkin muistaa, että Bratislavan biennalen kuvitukset ovat usein lastenkirjataidetta sanan varsinaisesssa merkityksessä. Useat niistä tulevat toimeen jopa kokonaan ilman tekstiä, myös itsenäisinä taideteoksina.

Helmihak kirjoitti...

Olen itsekkin laittanut merkille sen, että nykylastenkirjojen kuvituksella tunnutaan kosiskelevan enemmän aikuisia kuin lapsia. Kaikki tuntuvat menevän sen saman virran mukana, johon kuuluvat niin isot päät ja silmät, kuin leiketyylinen "plättägrafiikka". Toivoisin itse, että tulevaisuudessa siirryttäisiin taas sellaisiin kuvituksiin, joista löytää jotain uutta, aina uudestaan.

Rouva Huu kirjoitti...


Plättägrafiikka on aika lysti ilmaisu!

On tietysti ymmärrettävää, että nykylastenkirjoilla halutaan vedota kirjoja lapsille ostaviin aikuisiin.